Blogin kirjoittaminen oli mulle joskus tosi tärkeää. Kirjoitin ajatuksia ja kuulumisia Etelä-Suomessa, jotta tutut ja perhe Jyväskylässä sai kuulla mitä mulle kuuluu. Nyt kun asun Jyväskylässä en hirveästi ole kirjoitellut tätä blogia, mutta kuitenkin moni on kysynyt, että vieläkö kirjoitan. Monesti olen tätä ajatellut ja halunnut kirjoittaa. Blogiin voin purkaa asioita, jotka ärsyttää tai asioita joista olen innoissani. Blogi oli mulle kuin päiväkirja, mutta sitä vaan luki moni muukin kuin minä. Mä en osaa aina sanoa ajatuksia ääneen, mulle kirjoittaminen on paljon helpompaa.
Tää syksy on ollut mulle vaikea. Koulu jatkuu taas ja stressaa todella paljon. Miten jaksan, pääsenkö kokeista läpi, suoritanko kursseja ja milloin valmistun? Paljon paineita ja pelkoa, että miten mä pärjään. Nyt käyn koulussa todella tärkeitä teoria asioita, ja koulusta ei saisi olla päivääkään pois. Pariviikkoa sitten mun hammas tulehtui ja jouduin olemaan 3päivää viikosta pois. Nyt mun pitää ymmärrettävästi korvata tunnit joilta olin pois, mutta missä välissä?
Koirien kanssa on myös ollut vaikeaa. Niksu ei osaa käyttäytyä ja mulla alkaa loppua voimat kouluttaa sitä. Yritin uutta koulutusmuotoa, mutta se ei auttanut. Nyt joudun miettimään vaihtoehtoja, että miten tämä voi jatkua, että me kaikki jaksetaan. En enää pärjää sen kanssa yksin, vaan olen pyytänyt apua. Niksu on ollut todella aggressiivinen Iinestä kohtaan, eikä käskyt tai kiellot mene perille. Joudun lenkittämään koirat kuusi kertaa päivässä, koska molemmat pitää käyttää erikseen ulkona. Aamulla joudun siis kahdeksan koulu aamuina heräämään jo viideltä, jotta ehtisin huolehtia myös koirat.
Koulun ja koirien lisäksi mua stressaa harrastukset tai no, vpk. Tykkään käydä siellä paljon, mutta musta tuntuu ettei mulla riitä aika. Tiedän, että en ole ainoa siellä, jonka aika loppuu kesken. Mua tarvitaan siellä ja se lisää mun paineita enemmän. Olen välillä miettinyt lopettamista, mutta se ei onnistu, koska en voi jättää muita yksin. Mun pitäisi käydä maanantaina kouluttautumassa itse ja tiistaina kouluttamassa nuoria. Onneksi olen saanut järjestettyä asiat niin, että käyn vain jokatoinen viikko maanantaina ja joka toinen viikko tiistaina. Silti tunnen syyllisyyttä, että pitäisi käydä enemmän.
Terveyden kanssa on nyt mennyt ihan hyvin. Kilpirauhaslääkkeet ovat auttaneet, eikä paino ole noussut vaan pysynyt samana. Lisäksi korvatulehduksia ei ole ollut pitkään aikaan. Kuten aikaisemmin jo sanoin, mulla tulehtui hammas pariviikkoa sitten. Hammas paikattiin maanantaina, mutta se tulehtui, koska reikä oli niin syvä. Perjantaina hampaaseen tehtiin juurihoito. Myös selän kanssa on ollut ongelmia. Välillä itkettää, kun sattuu niin paljon. Se tuntuu, kuin painettaisiin kuumaa veistä selkään. Näinä päivinä jo normaali elämä on tuskaa. Kävin lääkärissä, josta lääkäri määräsi mulle särkylääkkeita ja fysioterapiaa. Nyt sitten vain jumpataan tota selkää, vaikka en olekkaan pystynyt kivun takia/ehtinyt ohjeita jokapäivä noudattaa.
Aika. Tässäkin postauksessa vain toistuu, "kun aika ei riitä". En ymmärrä miten äidit, joilla on monta lasta ehtivät tehdä kaikkea. Mulla on kaksi koiraa ja käyn "vain" koulussa. En ehdi purkamaan mun päätä mihinkään. Välillä sitten tulee tilanteita, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan kerralla ja napsahtaa. Ajattelin, että jotain mun pitää nyt tehdä ja tästä blogin kirjoittmisesta mä tykkään, vaikka aika ei riitä tähänkään. Mutta jos nyt välillä kävisin purkamassa mun päätä tänne niin ehkä tää kiireen tunnekkin helpottaisi.
Tän negatiivisen elämän purkauksen jälkeen, toivotan kuitenkin tervetulleeksi lukemaan mun blogia, toivotaan, että ensikerralla olisi jotain positiivistakin kerrottavaa!
